Jussi Lahtinen

Etusivu > Taiteilijat > Jussi Lahtinen

Jussi Lahtinen on kuvataiteilija, jonka luoma brändi Metropolis by Jussi Lahtinen, on syntynyt pikku hiljaa taideteosten pohjalta. Metropolis-teossarja sai alkunsa vuonna 2015 Fritz Langin Metropolis-elokuvan (1927) inspiroimana. Vuonna 2015 Lahtinen piti ensimmäisen Metropolis-taidenäyttelyn Tampereella Tampere-talossa. Metropolis-sarja sisälsi tuolloin kuudesta eri kaupungista tehdyt ja käsinpainetut grafiikanvedokset.

Metropolis-teossarja sisältää tällä hetkellä 9 erilaista kaupunkimaisemaa Suomesta. Kuvataiteilija Lahtinen on vieraillut jokaisessa kaupungissa ja paikan päällä luonnostellut kuvat piirtämällä ja valokuvaamalla. Lopulliset teokset hän on järjestellyt luonnospaloista uudelleen yhtenäiseksi maisemaksi.

Teosten mielikuvituksellinen ja armoton realismi pysäyttää katsojan tarkastelemaan tuttuja kaupunkeja uusin silmin. Katsoja löytää kuvista samaan aikaan menneisyyden, tuttuuden ja vieraan. Jokainen kaupunki on upea ja uljas, vieras ja tuttu, mutta myös jännittävä ja hauska.

Alkuperäiset Metropolis-taideteokset ovat käsintehtyä taidegrafiikkaa.

 

 

 

 

 

Metropolis Helsinki - akustiikkataulu
Metropolis Helsinki Kuin lavastus skandinaaviseen tieteiselokuvaan. Etualalla auringosta nauttivat pulut ja sympaattinen lippakioski lämmittävät muuten viileää tunnelmaa. Hiljaisuuden... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Espoo - akustiikkataulu
Metropolis Espoo Teoksessa kaupungin tunnettuja rakennuksia on sommiteltu yhteen futuristiseksi kokonaisuudeksi. Metropolis by Jussi Lahtisen teoksessa taka-alaa hallitsee Haukilahden... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Vantaa - akustiikkataulu
Metropolis VANTAA - turvelevylle tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Kauniille rouheapintaiselle Konton turvelevylle tehty tuloste. Koot... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Tampere 2022 | akustiikkataulu
Metropolis Tampere 2022 Boom! Uudessa Metropolis Tampere 2022 – taulussa kaupungin uusimmat maamerkit on sommiteltu yhteen nykyhetkeä vastaavaksi ja tulevaisuutta visioivaksi... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Tampere - akustiikkataulu
Metropolis Tampere 2017 Tampere valkoinen Kaupunkitaulussa kaupungin kauneimmat vanhat rakennukset on sommiteltu yhteen linnamaiseksi kokonaisuudeksi, kaupungille tärkeän... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Turku | akustiikkataulu
Metropolis Turku Kaupunkitaulussa kaupungin tunnetuimmat rakennukset ja maamerkit on sommiteltu yhteen kokonaisuudeksi, josta huokuu kiva ja kepeä tunnelma. Palmut huojuvat... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Lahti | akustiikkataulu
Metropolis Lahti Kaupunkitaulussa on Lahden tunnetuimmat maamerkit sommiteltu komeaksi kokonaisuudeksi väkevällä tyylillä. Radiomastot ovat kuin Eiffel-tornit, paitsi... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Rovaniemi | akustiikkataulu
Metropolis Rovaniemi Tauluun on valikoitu rakennukset, jotka kuvaavat kaupungin modernia, uljasta ja arktista ilmettä. Visuaalisen ja tyylikkään lopputuloksen aikaansaamiseksi... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Oulu - akustiikkataulu
Metropolis Oulu Kaupunkitaulussa on Oulun vaikuttavimmat rakennukset sommiteltu yhteen linnamaiseksi kokonaisuudeksi. Metropolis-kaupungeissa esiintyy harvoin ihmisiä, mutta... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Barcelona - akustiikkataulu
Metropolis BARCELONA - turvelevylle tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Kauniille rouheapintaiselle Konton turvelevylle tehty... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Leipzig-Berlin | akustiikkataulu
Metropolis LEIPZIG-BERLIN - turvelevylle tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Kauniille rouheapintaiselle Konton turvelevylle tehty... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Avignon | akustiikkataulu
Metropolis Avignon - turvelevylle tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Kauniille rouheapintaiselle Konton turvelevylle tehty tuloste. Koot... 
alkaen
349,00 €
Metropolis Rovaniemi | puutaulu
Metropolis ROVANIEMI -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Barcelona | puutaulu
Metropolis BARCELONA -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Espoo | puutaulu
Metropolis ESPOO -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Helsinki | puutaulu
Metropolis HELSINKI -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Lahti | puutaulu
Metropolis LAHTI -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Leipzig-Berlin | puutaulu
Metropolis Leipzig Berlin - puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Oulu - puutaulu
Metropolis OULU -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Tampere | puutaulu
Metropolis TAMPERE -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Turku | puutaulu
Metropolis TURKU -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Vantaa | puutaulu
Metropolis VANTAA -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Tampere 2022 | puutaulu
Metropolis TAMPERE -2022 -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
Metropolis Avignon | puutaulu
Metropolis AVIGNON -puuvanerille tulostettu kaupunkiaiheinen taidegrafiikka.

Luonnollinen puupinta jää tulosteen alta kauniisti näkyviin. Tilaa... 
alkaen
125,00 €
tech
Art4u.fi
Signa Oy
Petikontie 16-18, sisäänkäynti pääovesta A
FI-01720, Vantaa
FINLAND
art4u@art4u.fi
Y-tunnus: 0832709-1