Riitta Nelimarkka

Etusivu > Taiteilijat > Riitta Nelimarkka

Kansainvälisesti palkittu nykytaiteilija prof. Riitta Nelimarkka on tunnettu monipuolisuudestaan ja omaperäisyydestään. Hän ei tyydy yhteen tekniikkaan tai edes taiteenlajiin.

Lapsenmielisyys ja elämän ilo ovat isosti läsnä Riitan töissä. Teoksissa näkyy voimakkaiden värien synnyttämää välimerellistä valoa, taianomaisia maisemia ja muodonmuutoksesta toiseen kulkevia eloisia figuureja.

Riitta kertoo lasten avoimuuden ja teeskentelemättömyyden olevan monipuolinen innostuksen lähde. Iloista ja valoisaa taidetta tekevä taiteilija onkin idealisti eikä halua antaa periksi. Hänestä on sitä tärkeämpää osata ottaa ilo irti, mitä karmeampi elämän ja maailman tilanne on.

Ansioluetteloon on kertynyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä suomalaisissa ja ulkomaalaisissa museoissa ja gallerioissa vuodesta 1973 lähtien.

 

  • Kuvataiteilija, kirjailija ja animaatioelokuvien ohjaaja
  • Kuvaamataidon opettaja 1972
  • Taiteen maisteri 1998
  • Taiteen tohtori 2001
  • Professorin arvonimi vuonna 2008
  • Myönnetty lukuisia suomalaisia ja ulkomaalaisia palkintoja

 

 

BARDO BARDO Rajatila
Teos kuuluu sarjaan Iloinen meri –Oceania. Tämä Välimeren väreissä hohtava villareliefikokoelma esitettiin... 
alkaen
325,00 €
Itsetyytyväinen merimakkara
Teos Self satiesfied cucumber kuuluu sarjaan Iloinen meri – Oceania.
Tämä Välimeren... 
alkaen
325,00 €
Kaksoisvirtojen maassa alias Vastavirtaan
Teos kuuluu sarjaan Iloinen meri –Oceania. Tämä Välimeren väreissä hohtava villareliefikokoelma... 
alkaen
325,00 €
Vain paloautossa istuessani saatan tuntea oloni turvalliseksi
Teos kuuluu sarjaan Iloinen meri –Oceania. Tämä Välimeren väreissä hohtava villareliefikokoelma esitettiin... 
950,00 €
ELISE Ètretat Normandia
Teos on sarjasta ELISE TRAVELS vuosilta 2010 - 2022, fotomontaaseja Elisen seikkailuista maanosasta toiseen. Tauluja tehdään vain numeroitu 20... 
1 290,00 €
ELISE Bruxelles 2022
Teos on sarjasta ELISE TRAVELS vuosilta 2010 - 2022, fotomontaaseja Elisen seikkailuista maanosasta toiseen. Tauluja tehdään vain numeroitu 20... 
1 290,00 €
ELISE Suomenlinna – Marocco
Teos on sarjasta ELISE TRAVELS vuosilta 2010 - 2022, fotomontaaseja Elisen seikkailuista maanosasta toiseen. Tauluja tehdään vain numeroitu... 
alkaen
1 290,00 €
ELISE VENISE II
Teos on sarjasta ELISE TRAVELS vuosilta 2010 - 2022, fotomontaaseja Elisen seikkailuista maanosasta toiseen. Tauluja tehdään vain numeroitu 20... 
alkaen
1 290,00 €
Gnomes & Cupidos – Ohimokoriste 2022
Ohimokoriste on fotomontaasi, jossa yhdistyvät eksoottiset kukat ja tutkivakatseinen villahahmo, jonka inspiraationa on ollut... 
alkaen
985,00 €
A SECRET HUG IN THE GARDEN 2022
Teos on fotomontaasi, jossa yhdistyvät eksoottiset kukat ja villahahmot sekä sanaton filosofia, better without words. Teos on sarjasta... 
alkaen
985,00 €
Uima-altaan suunnittelijalapsi 2022
Alkuperäinen teos on hiilipiirrustus japaninpaperille. Se kuuluu sarjaan Charcoal Portraits - Piirrustuksia hiilellä, jäniksi, tyyppejä ja... 
alkaen
325,00 €
Missä siivet? 2022
Alkuperäinen teos on hiilipiirrustus japaninpaperille. Se kuuluu sarjaan Charcoal Portraits - Piirrustuksia hiilellä, jäniksi, tyyppejä ja... 
alkaen
325,00 €
Katsoa ohi peilin 2022
Alkuperäinen teos on hiilipiirrustus japaninpaperille. Se kuuluu sarjaan Charcoal Portraits - Piirrustuksia hiilellä, jäniksi, tyyppejä ja... 
alkaen
325,00 €
Tasty Blues 2022
Alkuperäinen teos on hiilipiirrustus japaninpaperille. Se kuuluu sarjaan Charcoal Portraits - Piirrustuksia hiilellä, jäniksi, tyyppejä ja kaunokaisia. Soittavien... 
alkaen
325,00 €
tech
Art4u.fi
Signa Oy
Petikontie 16-18, sisäänkäynti pääovesta A
FI-01720, Vantaa
FINLAND
art4u@art4u.fi
Y-tunnus: 0832709-1